KURONEN, KIRSTI: VILI VOIPIO BONGAA PUPUN

Vuonna 2004 esiteltiin ensimmäistä kertaa maailmalle Vili Voipio, kuudesluokkalainen breikkaaja-kirjailija.

Nyt Vili aloittaa yläasteen uusien elämäämullistavien ongelmien kanssa. Yksi: hän joutuu eri luokalle kuin paras kaverinsa Arttu. Kaksi: hän joutuu eri luokalle kuin ihana, suloinen ja mussuinen Aada. Kolme: hän joutuu lähtemään kesälomamatkalle vanhempien kanssa keskelle ei mitään. Neljä: hänellä ei vieläkään ole kännykkää. Viisi: hän ei ole vielä pussannut Kunnolla Aadaa. Jne.

Huumorin lisäksi Vilillä on mukavat kaverit ja toimivat perhesuhteet - noin olosuhteet huomioonottaen - joiden avulla ongelmat alkavat yksi kerrallaan ratketa.

Suuri mullistus käynnistyy kuitenkin lomamatkalla, kun Vili tapaa Pupun. Aada ei suostu ymmärtämään, että Pupu voi olla kaveri, ja siitä alkaa koko syksyn mittainen mykkäkoulu.

 

DOYLE, CONAN: SHERLOCK HOLMESIN MUISTIKIRJA

Sherlock Holmes asui Lontoon pohjoisosassa osoitteessa Baker Street 221 B.

Holmes oli erikoistunut selvittämään epätavallisia tapauksia, joissa hän käytti ilmiömäisiä havainto- ja päättelytaitojaan.


Holmes-tarinoita on paljon, sillä alunperin ne ilmestyivät lehdissä. Tässä teoksessa on 12 Holmes-tarinaa, tarinankertojana toimii yleensä Holmesin kumppani tohtori Watson

Holmes ratkoo ylivertaisen loogisen päättelykykynsä avulla mm. Kalpean sotilaan arvoituksen, jossa James M. Dodd miettii kaverinsa kohtaloa. James M. Dodd kertoo käyneensä asetoverinsa kotona, jossa vanhemmat väittävät hänen lähteneen maailmanympärimatkalle, illalla Dodd käy pienen keskustelun hovimestarin kanssa ja yöllä Dodd huomaa, kuinka hänen toverinsa katselee häntä ikkunan takana. Miksi vanhemmat siis väittävät hänen olevan maailmanympärimatkalla?

 

MATILDA

Matilda on pieni tyttö, joka rakastaa kirjoja, viisivuotiaana hän on lukenut kaikki kirjaston lastenosaston kirjat ja siirtyy aikuisten osastolle

. Valtava neropatti oppii itsekseen laskemaan ja lukemaan, mutta vanhemmat eivät huomaa tätä, sillä isä ruuvaa myymiensä käytettyjen autojen mittareita ja parantelee mottorinkäyntiä ja äidillä on kiire bingoon ja telkkarin saippuasarjojen katselemiseen.

Matilda on vanhemmilleen melkoin maanvaiva, mutta hän kostaa kokemansa epäoikeudenmukaisuudet kepposilla mm. sivelemällä isän hattuun superliimaa tai hiusvesipulloon platinanvaaleaa hiusväriä.Matilda odottaa kovasti koulunalkua, mutta sen alettua hän huomaakin, ettei se ole sellaista kuin hän kuvitteli, sillä koulun rehtori neiti Trunchbull on kammottava nainen, joka vihaa lapsia. Hän on täydellisen epäoikeudenmukainen ja kohtuuton jaellessaan rangaistuksia.

Matildan kekseliäisyyttä ja taitoja tarvitaan, jotta opettaja neiti Honey, oppilastoverit ja Matilda itse pelastuvat hirvittävältä Trunchbullilta

.

 

BECKETT, BERNARD: 

GENESIS

Mitä tietoisuus on? Voiko teköäly saavuttaa ihmisen kanssa saman tietoisuuden tason? Mitä on olla ihminen, mitä älykäs kone? Jos tekoäly kehitettäisiin huippuunsa, mikä asema inhimillisyydelle jäisi?

 

Eletään 2000-luvun loppua. Yksinäinen saarivaltio on selvinnyt hengissä suurvaltasotien ja kulkutautien tuhoamassa maailmassa. Lähestyvät lentokoneet tuhotaan ja pakolaiset eliminoidaan suoralta kädeltä. Eräänä päivänä Adam Forde pelastaa tuntemattoman tytön merestä ja muuttaa kaiken.

Teos kertoo Anaksimandroksesta, joka on tullut kolmihenkisen tutkintolautakunnan eteen esitelläkseen historiallisen tutkielmansa jo kauan sitten kuolleen kapinallisen Adamin elämästä seuraavien viiden tunnin aikana. Jos hän läpäisee testin, hänet hyväksytään jäseneksi Akatemiaan, jokaon yhteiskunnan ylin johtava elin. Anaxille käy kuitenkin pian ilmi, että se mitä hänelle on opetettu ei ole koko totuus…

 

TÖRHÖNEN, LAURI: 

SELLO JA PALLO

Sellon ja pallon päähenkilöt ovat noin 18-vuotiaita, mutta teosta voi suositella myös nuoremmille. Onnistuuko kahden täysin eri maailmasta tulevien nuorten löytää toisensa.

Jalkapalloilija Mikael ja sellonsoittaja Aino sananmukaisesti törmäävät toisiinsa Mikaelin isän hautajaisissa. Mikael muistaa vain ruskeat silmät ja vaaleansinisen ison kotelon. Mikael rimpuilee elämässään monien odotusten ristitulessa. Äidillä on vaikeaa isän kuoltua tapaturmaisesti, Mikael keskittyy jalkapalloharjoituksiin, mutta ei saa mielestään ruskeita silmiä. Aino muistaa Mikaelin, mutta ei tiedä pojasta mitään. Hän kulkee usein Mikaelin harjoittelukentän ohitse, mutta ei tunnista Mikaelia varusteissaan. Mikael taas keskittyy harkkoihin niin, ettei näe edes vaaleansinistä koteloa kentän laidalla ohi menossa. Mikael ottaa selvää, mikä tuo kotelo on ja kun selvittää sen sellokoteloksi ryhtyy etsimään tyttöä mm. sibeliusakatemian tienoilta. Kuinka usein elämässä käy niin, että kuljemme tietämättämme toistemme ohitse. Muistamme hetken, josta on jäänyt jäljelle haikeus, mutta emme osaa tehdä asialle mitään. Törmäävätkö Mikael ja Aino toista kertaa vai kulkevatko he jatkuvasti toistensa ohitse.

Kirjasta on tekeillä myös elokuva.

 

PUIKKONEN, ARJA: MINÄ JA MOZART

Juuli on kuudennella ja on soittanu viulua pienen ikänsä. Nyt on käsillä kauan odotettu hetki, jolloin Juuli saa soittaa oikean orkesterin kanssa koulun juhlassa Mozartia ja vielä soolo-osan. Juuli on harjoitellut kovasti, mutta heti alussa jokin tuntuu menevän pieleen. Juuli tietää sen itse ja hänestä tuntuu pahalta, kun kaikki ja varsinkin äiti hehkuttavat kuinka upeasti meni. Hehkutusten keskeltä Juuli pakenee vessaan ja kopissa ollessaan saa kuulla entisen soitonopettajansa valittavan, kuinka oli kiusallista kuunnella. Juuli pakenee kotiin ja kotoa kaupungille, päättää lopettaa viulunsoiton ja tulee vasta myöhään yöllä kotiin. Äiti ei halua kuulla puhuttavankaan soiton lopettamisesta ja pakottaa Juulin jatkamaan. Juuli on juuri päässyt tunnetun soitonopettajan oppilaaksi Helsinkiin, jonne hän matkustaa joka tiistai koulun jälkeen junalla. Kuinka Juuli selviytyy? Jatkaako hän viulunsoittoa?

 

LESKINEN, JUICE: RÄKÄ JA ROISKIS NAISISSA

Juicen kirja sisältää runoja ja lyhyitä kertomuksia murrosikäisistä Räkästä ja roiskiksesta, joilla kieli kääntyy suussa poskesta poskeen.

 

DAHL, ROLAD: RIIMIHÄRKÄÄ MUUSILLA

Muistatte sadut Ali Babasta ja 40 rosvosta, Keisarin uusista vaatteista, Hannusta ja Kertusta tai Aladdinista. Roald Dahl on muokannut sadut uuteen uskoon tähän Riimihärkää muusilla teokseen. Teos sisältää runsaasti mustaa huumoria, joka ei aivan pienten korville sovi, siksi kirja onkin kirjastossa aikuisten osastolla

Ali Baba ei menekään aarreluolaan kuultuaan taikasanat Sesam aukene vaan ryntää hotelli Ritziin aukomaan ovia

. Millainen hulabaloo Ritzissä syntyykään kun Ali Baba aukoo ovet ja minne rosvot unohtuivat sadusta?

 

SIIRILÄ, JUSSI: SEKAISIN KREIKASTA

Loma ja aurinko voivat sekoittaa aikuisenkin pään niin ettei lomasta voi nauttia. Maya on lähtenyt vanhempiensa kanssa  Kreikkaan lomalle, mutta heti kättelyssä vanhemmat riitaantuvat ja isä lähtee vuorille sieluansa etsimään. Ennen niin boheemi äiti innostuu tehokkaaksi ja vie naapuriasunnon karjalaistätejä taidenäyttelystä ja museosta toiseen ja vaatii Mayaa mukaan. Maya onnistuu välillä livahtamaan omille teilleen ja tutustuu paikalliseen Kostasiin.

Mayalle selviää, että isä on pikkasen pulassa pienellä saarella, jolla Kostasin mummo viljelee pistaasipähkinöitä

. Ehtiikö Maya saada asiat järjestykseen ennen kuin lomalento lähtee takaisin kotimaahan?

 

WILSON, JAQUELINE: YSTÄVÄNI VICKY

Jade ja Vicky ovat parhaat kaverit

. Koulussa Vicky on kaikkien ihailema ja Jade on tottunut tekemään kaiken aina Vickyn mielen mukaan.

Jade haluaisi mennä näytelmäkerhoon, mutta Vicky nauraa ajatukselle. Jos mennään näytelmäkerhoon, niin mennään myös perjantain hupihölkkään

. Jade ei osaa juosta ja suttaa lopulta molempien kerhojen ilmottautumislistasta heidän nimensä. Tytöt riitelevät. Tiellä Vicky jostain syytä lähtee ylittämään katua katsomatta sivuilleen, jää auton alle ja kuolee.

Pian Jade huomaa, ettei komentelevainen Vicky ole jättänyt häntä - tuntuu kuin tämä yhä seuraisi Jaden jokaista liikettä ja sanaa. Eikä Jade aina ole kaikesta samaa mieltä kuin Vicky.Kuinka Jade selviää parhaan ystävänsä kuolemasta? Läytääkö hän omaa tahtoaan?

 

CARMAN, PATRICK: LUURANKOPURO

Ryan ja Sarah tutkivat vanhaa ruoppaajaa, josta liikkuu hurjiakin huhuja. Nuoret löytävät kirjastosta mielenkiintoisen tarinan, joka koskee ruoppaajalla työskennelleen työmiehen ennenaikaista kuolemaa.

Ryan ja Sarah päättävät ryhtyä tutkimaan Skeleton Creekin arvoitusta ja menevät vanhalle ruoppaajalle.

Ensimmäinen tutkimusretki päättyy huonosti, sillä Ryan katkaisee jalkansa ja saa kotiarestia. Sarah jatkaa vanhempien ja poliisien kielloista huolimatta tutkimuksia yksinään. Sarah raportoi Ryanille uusista havainnoistaan sähköpostilla, vaikka Sarahin ja Ryanin on pidettävä yhteydenpitonsa salassa, sillä heidän tietokoneitaan ja puhelujaan seurataan. Sarahin kuvaamille videoille tallentuu merkkejä jostakin todella pelottavasta!!!

Katso tarinan edetessä Sarahin kuvaamat videot tarinassa annettujen salasanojen avulla.

 

ELLILÄ, KIRSTI: EMMA JA NAAPURIN ROMEO

Emma on hieman pulleahko ysiluokkalainen, joka on mukana kansalaisopiston näytelmäpiirissä. Piirissä on tavoitteena esittää keväällä Shakespearen Romeo ja Julia ja Emman hämmästykseksi hänet on valittu Julian osaan, vaikka kaunis ja hoikka Jasmine sopisi rooliin paremmin.

Emman lapsuudenystäväja ainainen naapuri Paavo Kanerva on Romeo

. Emma saa kuulla pulleudestaan vähän joka suunnalta ja Emma uhkaa jättää koko näytelmäpiirin. Vetäjä ei halua kuulla puhuttavankaan , koska opiston säännöt kieltävät alle 7 hengen ryhmät, Emman lopettaminen lopettaisi koko näytelmäpiiriin

.

Miksi kaunis ja hoikka Jasmine vätkyttää koko ajan ”läskeistään”, ilkkuuko hän epäsuorasti Emmalle? Miten näytelmäpiirin käy

? Kuka on Julia?

 

SIRPALE

Emmi muuttaa uudelle paikkakunnalle kesken lukuvuoden. Hän joutuu olemaan yksin, iltaisin ei ole kaveria. Pikku hiljaa hän alkaa tutustua Sanniin, joka vaikuttaa myös yksinäiseltä, mutta luokan kovikset Janika ja Anna valistavat, että Sannin kanssa ei saa olla. Emmi ei halua, että häntä syrjitään ja lähtee innolla Janikan ja Annan matkaan

Tytöt mittaavat ystävyyttä teoilla, mikäli Emmi tekee sitä tai tätä he voivat olla hänen ystäviään. Mikäli Emmi tuo Janikalle uuden cd-soittimen tai hommaa itselleen uudet housut kaupasta tai kiusaa naapurin tätiä. Asiat etenevät vauhdilla, sillä Emmi tahtoo, että hänet hyväksytään joukkoon, vaikka ei tunnekaan oloaan mukavaksi

.

Mitä on tosiystävyys? Mitä ystävyyden eteen kannattaa uhrata?

sisko