Ja tässä toinen urakka sen Holmesin lisäksi. Varastokirjastosta pyysin lainata nämä opukset, joita ei enää minun lähikirjastoistani löytynyt (maakuntakirjastoa en tällä hetkellä käytä, sieltä olisin osan saanut. Ja varastokirjastoa voit käyttää oman lähikirjastosi kautta, siellä ei voi olla asiakkaana yksityiset henkilöt. Lainasta voit joutua pulittamaan, se riippuu kirjastosta, lainaaminen voidaan luokitella kaukolainaksi, joka tod.näk. maksaa.). Netistä katselin tietoa Valtosen tuotannosta, ruksin pois jo lukemani ja tässä lista niistä, joita en muistanut lukeneeni. Joulunjälkeinen viikonloppu näitä lukiessa meni mukavasti.

Sanaton Santeri, novelleja. Ehkä hieman hiomattomia, eivät niin teräviä, kuin Valtosen kirjoitukset yleensä.

Häät nousoot, Karjalaiset huntuhäät. Erittäin mielenkiintoinen kuva kansan häänviettotavoista Karjalassa kauan sitten. Upeaa kulttuurihistoriaa. Valtonen on tehnyt käsiksen huntuhäihin ja on haastatellut vanhoja ihmisiä ja kysellyt heiltä paikallsiia häänviettotapoja. Kuinka mielitiettyä on riiattu, miten siihen on vastattu ja miten juoni etenee aina häämenoihin saakka.  sisko suosittaa mikkerille, niin jotta tuliko nyt kaikki tehtyä juur niinkun piti?

Vetovoima eli vetovaimo, 6-kuvaelmainen huvinäytelmä. VAimokkeen useita kertoja lukeneena, piti saada lukea näytelmäversiokin. Kovasti on karsittu taavraa pois, mikä on ymmärrettävääkin. Perusjuoni on suurinpiirtein sama. Voisi olla ihan hauskaa katsottavaa, mutta kyllä itse Vaimoke vie luettuna pisteet miltei sata-nolla.

Rissasen papan leiviskä, 3-näytöksinen komedia. Muistelisin tämän lukeneeni novellina? Olenkohan väärässä. Jotain tuttua tässä oli. Jännite säilyy luettunakin mukavasti.

Seuraavat kolme ovat Suomen opettajain raittiusliiton julkaisuja ja voitte siis päätellä sisällöstä jo paljon.
Pulun ja Pekan pakinoita. Ovatkohan nämä pikku pakinat ilmestyneet jossain Toivonliiton lehdessä muinoin. Vai onko kirja kirjoitettu varsin sellaiseen muotoon? En jaksanut ainakaan vielä selvittää asiaa. Toivonliittoja oli ainakin kouluissa ja ne järjestivät raittiusjuhlia ja kirjoituskilpailuja. Pulun ja Pekan pakinat ovat täynnä (naiviakin) tekstiä siitä, kuinka naapurin isä juo ja vie lapsensa palkintosuksetkin, jotta saa viinaa ja loppujen lopuksi toivonliitto pelastaa koko perheen raittiille tielle ja siinä sivussa monta juoppoa hangesta, hukkumasta..

Kinkku; kertomus nuorisolle. Tämä oli ihan hauska reipashenkinen kertomus perheestä, jonka ikireippaat ja ah niin ahkerat lapsukaiset tienaavat toimillaan perheelle kesäpaikan ja sinen vielä hienon huvilankin. Seikkailuja ja sattumuksia ei elämästä puutu. Itsellä pisti silmään, että enpä ole huomannut nykyteosta, jossa reilu kymmenvuotiaat viettäisivät kesäpäivät ja -viikot pienessä saaressa keskenään. Että onkohan oikeasti ollut tavallista joskus 50-luvulla moinen?

Kumminlahja. Kertomuksia siitä, kuinka ahkeruus kovan onnen voittaa. Tiukalla työllä, hiellä, vertavuotaen ja hammastapurren menee mies vaikka harmajan kiven läpi ja saa lopussa palkinnon. :) Kaivattisiinko nykyään hitunen tästä ahkeruudesta ja innosta? Ei näin alleviivaten, mutta hitu?

Joulupata ynnä muita lastennäytelmiä kuusijuhliin. Muistaakseni jokainen näytelmä päättyi rasistiseksi luokiteltavaan neekerivitsiin, joka ei nykyihmistä naurattanut. Ehkä viiskytluvun lapset nauroivat jo mustaksi maalattua päätä eli se oli jo vitsi sinänsä?

Nämä saakoon kategoriakseen yleisen, koska on niin mahdotonta sillisalaattia: novelleja, näytelmiä, lasten ja nuorten kirjallisuutta.

-sisko suosittaa Valtoska-fanille