Perinteinen lasten/nuortenkirja jälleen orpolapsista. Mikähän siinä on, että tämänlaatuiset kirjat ovat aina viehättäneet minua. Perinteisiä satuja onnellisine loppuineen. Ehkä niissä on toivoa siitä, että vaikka kuinka olisi huonosti asiat, niin ne voivat muuttua paremmaksi. Että ei saa menettää toivoaan. Sitä toivoisi tämän ajan lapsillekin, toivoa.

Tuntuu, että media tuo kaiken maailman pahuuden liian liki. Maapallon toiselta puolen saadaan reaaliaikaisesti tietoa pahuudesta. Enpä muista nähneeni sanomalehteä, jossa olisi vain hyviä ajankohtaisia uutisia. Mitä raflaavampia juttuja, sitä enemmän myyntiä tai verkkosivuilla vierailuja. Miksi me haluamme ehdoin tahdoin tietää kaiken?? Ehkä pitäisi tehdä sama, mitä on kuullut jo joidenkin tehneet. He ovat menneet sanomalehden lukulakkoon (koskee myös verkkosivuja). Hyvät uutiset pitää tietoisesti etsiä, huonot hyppäävät silmille joka paikasta. Tahtoo lisää h y v i ä  uutisia koko maapallon mittakaavassa jokapäiväiseen suuret lukijakunnat saavuttaviin lehtiin.

Tällaiset "vanhan ajan laatukirjat" tuovat tuulahduksen jostain paremmasta. Ne tuovat mieleen, että ehkä täällä vielä löytyy ihmisiä, jotka välittävät. Teoksessa kauhukaksoset ovat olleet vuosikaudet lastenkodissa, välillä sijoitettuna perheisiin, jotka tuovat lapset samantien takaisin kammottavaan lastenkotiin. Lopulta he saavat kuitenkin kodin vanhemman pariskunnan luota. Pariskunnan lastenkasvatusmetodeissa olisi oppismista itse kullekin. Tiedä kuinka toimisi todellisuudessa, ehkä hyvinkin.

(lievää maailmantuskaa potien) -Sisko