Aikoinaan kovaa kohua herätti, kun ruotsalainen eversti osoittautui vakoilijaksi Neuvostoliiton hyväksi. Tapahtumavuosi oli 1963. Kirjan Wennerström kirjoitti vakoilusta saamaansa rangaistusta suorittaessaan. Teoksella hän pyrki hälventämään huhuja ja kuulopuheita, mitä asian julkkitulosta seurasi. Ehkä hän samalla pyrki selittämään itselleen, miksi hänelle kävi niin kuin kävi.

Kirjassa Wennerström kertoo, kuinka luisui vakoilun maailmaan. Vakoillessaan hän tunnustaa pohtineensa aika ajoin vakoilunsa vaikuttimiaan ja seikkoja, mikä hänet sai ryhtymään vakoilijaksi. Hän kuvitteli, että yksi ihminen voi toimia suurvaltojen välittäjänä kylmän sodan aikana, näiden itse sitä tietämättä.

Teos on hyvä kuvaus siitä, miten pieneltä tuntuvat valinnat voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Samoin kiintoisaa on myös kirjasta huokuva kylmän sodan tunnelma, vaikkakin se on yhden henkilön näkemys asiasta. Yllättävää oli, että varmantuntuinen ja jotenkin tunnettu henkilö pääsi helpostikin tutustumaan suljettuihin ja salaisiin paikkohin. Seikka, jota tekijä itsekin ihmettelee kirjassaan. Lopussa Wennerström kertoo surevansa, ei niinkään saamaansa rangaistusta vaan sitä, että turmeli läheistensä elämän.

80-luvulla pienenä luin kovasti Vakoilijan käsikirjaa (ensipainos 1981), josta muistan kuvitusta ja kohtia ulkoa. Muistanpa vielä mistä kohti kirjaston hyllyä se löytyi. Pienenä koululaisena otin Vakoilijan käsikirjan tosissaan. Vähän isompana ajattelin, että kirjan "vakoilijan toimet" ovat keksittyjä, jotta lapsetkin voisivat leikkiä vakoilijaa. Hauskaa on, että Wennerström kertoo toimintatavoistaan, jotka muistuttavat osittain paljon Vakoilijan käsikirjassa esiteltyjä. Eli ei se käsikirja sitten ihan täysin leikinpäältä ollutkaan.

-Sisko