Urakka ohi. Vähään aikaan ei ole tullutkaan päivitystä, kun olen tahkonnut Idioottia. Sivuja ihan kunnioitettavasti, sattui vielä pienipränttinen ja vähämarginaalinen painos. Kirja on ilmestynyt ensi kerran 1868.

Oikeasti mielenkiintoinen! Ja hyvä, kun tuli luettua noin puolipakolla. Tässä taas kirja, johon en olisi tarttunut ilman seminaarikirjalistaa. Miksi sitä sortuu niin helposti ajattelemaan, että klassikko = tylsä.

Kirja kertoo ruhtinas Myskinistä, joka ajattelee kaikista ihmisistä vain hyvää ja joutuu lopulta huomaamaan, että kaikkein läheisimmältä tuntuvatkin voivat pettää. Teos kertoo ihmisen sisimmän ristiriidoista ja siitä miten eri ihmisillä on erilaisia tapoja käsitellä omia ristiriitojaan. Oli yllättävää huomata, ettei ole mitään uutta auringon alla. Ihminen ei loppujen lopuksi muutu, vaikka maailma ympärillä muuttuu radikaalistikin. mm. yhä enenevä kiire, pahantahtoisuus, ihmisen hyväuskoisuuden hyväksikäyttäminen, uusiin aatteisiin suhtautuminen. Sitä itse miettii, että kuinka nyt on niin kamalasti kaikkea ja kuitenkin  jo 140 vuotta sitten on käsitelty ihan samoja teemoja kuin tänä päivänä.

Ilmankos klassikot ovat jääneet henkiin, siksi mukaansatempaavia ne ovat, kun niihin tutustuu. Ja siksi ne klassikoita ovatkin, kun niiden sanoma on aina yhtä tuore.

Suosittelen. Varaa aikaa. Ainakin minulta vaatii jonkun ajan päästä toisen lukukerran, jos haluan tunkeutua syvemmälle teokseen.

-Sisko