En muista milloin olen edellisen kerran tarttunut kirjaan ja lukenut, lukenut ja lukenut, malttamatta laskea käsistä. Tämä teos piti kuitenkin otteessaan alusta loppuun. Olen lukenut tämän useasti, mutta edellisestä kerrasta on vuosia.

Onko lapsella todellista oikeutta valita elämänsä suunta? Miten lapsisotilaat värvätään ja miksi? Kuinka sokeaksi vallanhimo saa ihmisen? Onko valtaapitävien määrittelemä uhka aina todellinen? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdin lukiessani ja sen jälkeen.

Avaruuteen sijoittuvaa scifiä tulevaisuudessa. Yksityiskohtana mielenkiintoista, että teoksessa Varsovan liitto on vielä voimissaan, toisaalta teoksessa Card ennustaa mm. tietolevyt (läppäri?), joilla voi lähettää esim. viestejä toisille(Mese).

Arvosteluja kirjasta seuraavista linkeistä: RidingShadow ja Aikakone.

-sisko