Isännälle kirjastosta lainattu, mutta tuli itsekin luettua ja katseltua.

7 laskuvarjojääkärikiltalaista lähtee retkikuntana valloittamaan pohjoisnapaa. Tarkoitus on mennä paikalle suksien. Heillä oli omat nettisivut, joita päivittivät matkan aikana. Itse en seurannut netistä, Kalevassa taisi joitakin juttuja silloin olla. Tämän kirjan on kirjoittanut yksi retkikuntalaisista.

Minua hyytää ajatuskin, että lähtisi hiihtämällä pohjoisnavalle. Sunnuntaipäivän katselukirjana oivallinen. Jäin miettimään sisua, jok amenee läpi harmaan kiven tai tässä tapauksessa läpi KYLMÄn maiseman tiettyyn pisteeseen, missä laitteet kertovat pohjoisnavan olevan. Eräs retkikuntalaisista saa nimittäin kattilallisen kuumaa vettä syliinsä 1,5-pari viikkoa ennen "maaliin" pääsyä. Silti tuo mies hiihtää toisten mukana navalle. Tuskat on varmaan olleet melkoiset, mutta kun matkaan on kerran lähdetty. Huh.

-Sisko