Kun ensimmäisen kerran törmättiin Ella satuihin oltiin viime kesänä piitkällä automatkalla ja kuunneltiin satua äänikuunnelmana.

Erityisesti syksyllä eskarin aloitttaneeseen esikoiseen Ella-sadut iski satanolla. Mutta vuotta nuorempi sisarensa niin ikään nautti tarinoista.
Nyttemmin tiedetään tasantarkkaan kunkin hahmon piirteet. Kuulostelempa illalla ja kirjaan lasten oman mielikuvat henkilöhahmoista.
Erityisesti on tykätty Ella ja Paterockista.
 

Nyt meillä oli iltasatuna Seitsemän törppöä, joka niin ikään niitti suosiota. Aina vaan. Ja kummakos tuo. Kun aikuinenkin nauttii näistä! Salaa piti itse lukea kirja loppuun, kun ei malttanut odottaa luku illassa periaatteella etenevää satua enää puolivälin jälkeen. Toisinaan meni kyllä kolmekin lukua kun äitin mielestä kirja oli niin upottava. :)

Lämpimästi suosittelen!

Lasten mielikuvat henkilöhahmoista:
Ella: koululainen
Tuukka: tietää kaiken, Sillä on aina suunnitelmia ja kokouksia.
Samppa on itkupilli (hihihi) yhessä kertomuksessa Samppa itki bätmänin puvussa ja joku niistä sano että ei Bätmänit paru. 
Pukari on sellainen ihan hyvä, mutta se muksauttelee ja poksauttelee kokoajan. Pukari on hyvä jalkapallossa.
Pate on sellainen että se on sen Pukarin kaveri. Pate yleensä tekee samalla tavalla ku Tuukka ko siksi ku se melkein aina keksii vaikka mitä vaikka Tuukka keksii enemän. Pate rakastaa jääkiekkoa. Yhessä sadussa se meni leiritaksiin vaikka piti mennä jääkiekkoharjoitteluun.
Hanna ja Tiina on siellä, Ellan kavereita. nekun on tyttöjä. 
Opettaja on mukava ja kiltti, mutta sitteko Pukari tuli. Opettaja on välillä hupsu. Hän ei yleensä muista asioita. Opettajan lempilaulu on lentävä kalakukko.

Paavolla on seitsemän isää ja hän ei näe toisiansa usein. Paavo rakastaa isäänsä ja. Sen isiä on pollari ja leipuri ja tarjoilija ja ovenvartija ja vaatekaupan omistaja ja sitten ohjaajaisä ja juontaja.