Tässä teoksessa Hayden kertoo kolmesta henkilöstä, jotka hän tapasi ollessaan töissä sairaalan psykiatrisella osastolla. Ensiksikin tyttö, jonka isä oli kaapannut seitsenvuotiaana ja joka oli joutunut isan luona asuessaan vaille perusturvaa ja hyväksikäytön kohteeksi. Toisena poika, joka oli erittäin avoin ja sosiaalinen ilopilleri, mutta joka ei puhunut kenellekään, vaikka äiti väitti lapsen puhuvan vain hänelle. Kolmantena vanha nainen, joka sairaskohtauksen jälkeen ei ollut puhunut mitään.

Hayden kertoo tapansa mukaan tarinan alusta loppuun, millaisena hän sen on joutunut kohtaamaan. Eli alun ongelmista ei aina päästä huimiin ja lupaaviin tuloksiin, eikä ainakaan nopeasti. Elämän nurjia puolia tulee esiin, sekä miten auttajat joutuvat kamppailemaan ongelmien kanssa, joihin vaikuttavat omahyväiset (iso)vanhemmat ja lapset, hyväksikäytöt, unohdetut ihmiset. Toisaalta myös valonpilkahduksia ja iloa siitä, että joku pääsee yrittämään elämää avoimeen maailmaan, osaston ulkopuolelle.

-Sisko-